Laajis Bike Park, SU 30.6.

Laajiksen osakilpailu toteutetaan jälleen yksipäiväisenä, eli sekä treenit että kilpailu sunnuntain aikana. Kilpailua edeltää kaksipäiväinen Funduro-leiri. Erikoiskokeet pyritään tekemään mahdollisimman monipuolisiksi ja reiteiksi valikoitunee niin bermibaanaa kuin metsäenduroakin. Jyväskylälle tyypillistä kivikkoa mahtuu varmasti reiteille mukaan!

Laajiksen reitit ovat useimpiin muihin Funduro Cup:n kisapaikkoihin verrattuna haastavampia. Maasto on kivistä ja juurakkoista, eikä jyrkemmiltä yksittäisiltä kohdiltakaan täysin vältytä. Vaikeustasoltaan reitit ovat pääosin punaisia. Käytössä ankkurihissi, nousulatu tasainen. Kilpailussa myös poljettavia siirtymiä.

Kisassa ajetaan jokainen erikoiskoe kahteen kertaan vapaassa järjestyksessä. Päätät siis itse, missä järjestyksessä haluat erikoiskokeet ajaa, mutta kaksi suoritusta kullekin erikoiskokeelle vaaditaan lopputuloksen saamiseksi (ellei toisin myöhemmin ilmoiteta). Alle 10v. ja 10-13v. luokat voivat ajaa erikoiskokeet kahdesti (jolloin parempi aika jää voimaan) tai halutessaan vain kerran. Vapaalla järjestyksellä pyrimme vähentämää jonotusaikaa erikoiskokeille. Hissijonoa tulee kuitenkin varmasti olemaan. Tarkemmat tiedot kilpailureitistä ja sarjoittain vaadittavista erikoiskokeista julkaistaan kilpailuviikolla.

Lue kilpailun säännöt ajatuksella, sillä sääntöjen rikkomisesta voi tulla aikasakkoa. Osallistujainfosta löytyy tärkeät tiedot kaikille kuskeille kisassa toimimiseen ja lisäksi linkki videoon ensikertalaisille. Ensiavun puhelinnumero kilpailun aikana: 041-3116126.

Rinnekahviossa tarjolla kattava valikoima ruokaa, pikkupurtavaa ja juomia.

Majoitustarjous Funduro viikonloppu Laajis 2024

Outdoor Hostel Laajis sijaitsee suoraan Laajavuoren ala-aseman vieressä ja tarjoaa edullista majoitusta tapahtumaviikonlopun ajaksi.
Tarjoushinta voimassa 27.-30.6. välisinä öinä (to-su):
1 hengen huone 45 € / yö
2 hengen huone 55 € / yö
4 hengen huone 95 € / yö
Hinnat sisältävät liinavaatteet ja saunomismahdollisuuden. Hostellista löytyy keittiö, missä voit laittaa aamupalaa ja ruokaa. Voit myös tilata aamupalapussin erikseen hintaan 8€.
Laajiksesta löytyy majoittujille kameravalvottu pyörävarasto, latauspisteet sähköpyörille, pyöränpesupisteet ja pyörävuokraamosta löytyy huoltotarvikkeita ja varaosia.
Alennuksen saa tekemällä varauksen spostilla (laajis (ät) laajis.fi) tai soittamalla (0207 436 436). Mainitse varatessasi tunnus Funduro 2024.


Aikataulu (muutokset mahdollisia):

  • 9:30-12:00 Kilpailutoimisto auki
  • 10:00-12:45 Vapaat harjoitukset 
  • 13:00 Ajajakokous
  • 13:05 Ensimmäinen kuljettaja radalle
  • 17:30 Palkintojenjako (arvio, kilpailun kestosta riippuen)

Ilmoittautuminen:

https://fundurocup.tapahtumiin.fi/fi/

Ennakkoilmoittautuminen päättyy kilpailuviikon keskiviikkona klo 23:59. Jälki-ilmoittautuminen onnistuu kilpailupäivän aamuna klo 10:00 alkaen kilpailutoimistossa, jos paikkoja on vielä jäljellä. Kilpailuun mahtuu 220 kuljettajaa, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. 


Kilpailussa ajettavat luokat:

  • alle 10v.
  • 10-13v.
  • 14-16v.
  • alle 21v.
  • Miehet
  • Naiset
  • M-40
  • Hardtail
  • E-bike
  • E-bike naiset

Juniorisarjoissa omat luokat pojille ja tytöille. Ilmoittautuessa ilmoitetaan, mihin ikähaarukkaan kuljettaja kuuluu.

Osallistumismaksut: 

62€/48€ (Aikuiset/Juniorit ja nuoret)

Jälki-ilmoittaututuminen paikanpäällä 75€/60€ (myös korttimaksut!)

Osallistumismaksu sisältää:

  • Merkitty kilpailureitti
  • Hissilippu kilpailupäivälle
  • SportIdent SIAC ajanottochipin vuokra
  • Kilpailunumero kiinnitystarvikkeineen
  • Tulospalvelu, tulokset tarkasteltavissa netissä erikoiskoekohtaisesti
  • Ensiapu kilpailun aikana
  • Pyöränpesumahdollisuus

Osallistuminen ei vaadi lisenssiä. Osallistujia ei ole vakuutettu kilpailunjärjestäjän toimesta. Jokainen osallistuja on velvollinen huolehtimaan tarpeelliseksi katsomastaan vakuutusturvasta. Ilmoittautuminen on sitova, eikä maksua palauteta jos ilmoittautunut on estynyt osallistumaan tapahtumaan. Ilmoittautumisen voi siirtää toiselle henkilölle kilpailuviikon keskiviikkoon asti ilmoittamalla siitä sähköpostitse sini@randombikes.fi. Kerro viestissä alkuperäisen ilmoittautuneen nimi ja uudelta osallistujalta seuraavat tiedot: nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite, sarja johon haluaa osallistua sekä mahdollinen seura/tiimi, alaikäiseltä osallistujalta lisäksi huoltajan nimi sekä puhelinnumero. Uusi osallistuja ja alkuperäinen ilmoittautuja sopivat keskenään ilmoittautumismaksun suorittamisesta. Liikuntaeduilla maksettua osallistumista ei voi siirtää toiselle henkilölle (liikuntaedut ovat henkilökohtaisia).

Huom! Mikäli tapahtuman ajankohtaa joudutaan siirtämään pakottavista syistä, siiryvät kaikki ilmoittautumiset automaattisesti uuteen ajankohtaan. Mikäli uusi ajankohta ei ilmoittautuneelle käy, ole yhteydessä tapahtuman järjestäjään (sini@randombikes.fi) viipymättä, viimeistään kolme viikkoa ennen uutta ajankohtaa, ja sovitaan miten edetään.